SUOMEN ARMEIJA ON MEIDÄN, toistaiseksi

Kävin armeijan 1980-luvun alkupuolella. Menin sinne tietoisen valinnan vuoksi. Isoisäni, isoenoni ja isosetäni olivat käyneet sodat, yksi haavoittunut kahdesti, joten olin tuolloin ja olen yhä sitä mieltä, että jos he JOUTUIVAT sotaan vuosikausiksi TAHTOMATTAAN, kahdeksan kuukauden varusmiesaika ja reserviläisyys ovat pikkujuttu. Maksoin kunniavelkani olemalla valmis samaan kuin he, ei siksi että sota olisi kiva juttu tai siksi, että sotilasmeininki olisi erityisesti mieleeni, vaan siksi, että he uhrasivat nuoruutensa jotta minä voisin elää suomalaisena Suomessa.

1980-luvun alussa varusmiespalvelus oli taatusti typerämpää kuin nyt. Äksiisiä ja simputusta oli varmasti enemmän. Sotilaskoulutukseemme kuului metsän haravointi ja krapulasulkeiset, juoksuttaminen turhan päiten, kummalliset kaappi- ja tupatarkastukset, ja muu pelleily. Kaikki täysin turhia operaatioita. Verrattuna siihen, että olisi joutunut pelkäämään henkensä puolesta tai tappamaan toisia ihmisiä, villakoirien hautajaiset olivat todellakin pelleilyä.

Joitakin armeija ahdisti, yksi sai vatsahaavan vaikka oli koko komppanian laiskin mies, ja joiltakin paloivat päreet. Joku riehui humalassa lomilta tultuaan ja joku lähti luvattomille lomille. Yksi kuuli Jumalan juttuja ja lähti kotiin. Toinen ei suostunut luopumaan nahkahousuistaan ja leikkaamaan hevitukkaansa ja lähti kotiin. Yhden kerrottiin seikkailleen ensimmäiset kolme päivää paskat housussa, kunnes sai vapautuksen. Hänen kohdallaan ehkä syystäkin.

Vanha sanonta, ettei missään vituta niin kuin armeijassa eikä missään naurata niin kuin armeijassa, piti paikkansa. Niin se suunnilleen meni. Ammuin valion, puolisokeanakin, ja laihduin yhdeksän vuorokauden metsäreissulla yhdeksän kiloa. Gona-miehenä jermuilin ja lusmuilin minkä ehdin. En joutunut AUK:kiin vaikka ehdotettiinkin, enkä korpraaliksi, vaikka sitäkin ehdotettiin. Olin aivan tavallinen rivimies.

Olin tuolloin, ja olen yhä, sitä mieltä, että jos joku on vakaumuksellinen pasifisti, hänen ei tarvitse käydä armeijaa. Samoin niiden, joiden fysiikka ei sitä kestä, tai joilla on palveluksen estävä sairaus tai vamma, ei pidä armeijaan joutua. Jos joku nainen välttämättä haluaa armeijaan, siitä vaan. Kunhan hoitaa oman osuutensa kuten muutkin.

Olin jo tuolloin ja olen edelleen vankkumaton yleisen asevelvollisuuden kannattaja. Uskon, että jokaisen kynnelle kykenevän on käytävä armeija. Mielestäni jokaisen suomalaisen miehen on kuuluttava reserviin, jos armeija on käyty. Perusteet tulevat tuonnempana.

Olen myös hyvin isänmaallinen mies. Rakastan tätä maata. En halua asua missään muualla, eikä missään muualla ole mitään näin kaunista. Ja jos joku luulee, etten tiedä muusta, erehtyy. Nuorempana matkustelin aivan tarpeeksi ja asuinkin ulkomailla. Sekin on siis nähty ja mielipiteeni perustuukin omakohtaiseen havaintoon. Olen niin isänmaallinen mies, että kritisoin rajusti maamme poliittista ja taloudellista eliittiä, joka toimillaan vahingoittaa tätä maata ja kansaa jatkuvasti. Isänmaallisuutta on myös periaatetasolla myönteinen suhtautumiseni asevelvollisuusarmeijaan.

Nykyisen pellevasemmiston, idioottivihreiden ja muiden hankkeet asevelvollisuuden lakkauttamisesta ovat uskomatonta infantiiliutta. Ajatus asevelvollisuusarmeijan lakkauttamisesta on voinut syntyä vain täydellisten vatipäiden aivoituksissa. En tiedä montaakaan yhtä typerää ajatusta. Nämä ihmiset eivät käsitä kokonaisuuksia. He eivät käsitä mitä ajavat.

Asevelvollisuusarmeijan lakkauttaminen johtaisi ammattiarmeijaan. Heidi "Kapiaisen tytär" Hautala on jo vuosia kiimaillut ammattiarmeijan puolesta. Moni muukin muka-vaihtoehtoviikari on jauhanut samaa kakkaa automaattiohjelmansa mukaisesti. Kaikki nämä vesipäät ovat tietämättömiä, historiattomia ja epärehellisiä kaksinaismoralisteja. He väittävät puhuvansa rauhan puolesta, mutta ajavat järjestelmää, joka takaa sotimisen.

Ammattiarmeija on juuri se, jota käytetään herkemmin. Juuri siksi mailla on ammattiarmeijat. Niitä voidaan käyttää riippumatta siitä, mitä kansa ajattelee. Iso-Britannian armeija on ollut todella kiireinen aina. Se on ammattiarmeija. Vuosien 1900-2000 välisenä aikana oli yksi vuosi, jolloin yhtään brittisotilasta ei kaatunut tositoimissa. Tuo vuosi oli 1968. Kaikkina muina vuosisadan vuosina, myös niin sanottuina rauhan aikoina, brittisotilaita kaatui taisteluissa jossakin päin maailmaa. Kun keskustelin 1980-luvulla erään brittiläisen rauhanaktivistin kanssa, hän kertoi heidän tavoittelevan asevelvollisuusarmeijaa, jotta hallitus ei voisi lähettää sotilaita niin vain minne haluaa.

Yhdysvallat otti oppia Vietnamin sodan synnyttämistä mielenosoituksista ja protesteista. Se rakensi armeijansa uudelleen niin sanotun "vapaaehtoisuuden" ja ammattilaisuuden varaan. Jokainen yliopistojen reserviläiskursseille osallistuva on "vapaaehtoinen" reserviläinen. Jokainen kansalliskaartilainen on "vapaaehtoinen". Heidät voidaan kutsua tarvittaessa palvelukseen missä tahansa. Jokainen kansalliskaartiin liittyvä ja jokainen reservikoulutuksen saanut tietää tämän. Heidän lisäkseen Yhdysvaltojen armeijaan kuuluu ammattihenkilökuntaa, joka tietenkin tekee mitä käsketään. Jokainen rauhanituhippi Suomessa varmaan tietää missä ja kuinka paljon Yhdysvallat on systeeminsä avulla sotinut.

Ammattiarmeijalla on myös käyttöä omaa kansaa vastaan. Se johtuu siitä, ettei ammattiarmeija ole kansan, vaan hallituksen armeija. Se on eliitin armeija. Juuri siksi sotilasvallankaappaukset, kansalaisten massavainot, murhat ja muut sellaiset toteuttava armeija on yleensä ammattiarmeija. Se voi tehdä niin. Se on yksi ammattiarmeijan perusolemuksia. Sitä voidaan käyttää myös omaa kansaa vastaan. Sellaisia myös käytetään omaa kansaa vastaan. Tätä viherpunapuupäät eivät koskaan tuo esille kotkotuksissaan.

Asevelvollisuusarmeija on täysin toinen juttu. Esimerkiksi Kiinassa armeijan joukko-osastot, joita käytetään kansanmurhiin ja terroriin, toimivat aina vieraalla maaperällä. Joukko-osasto toimii kansaa vastaan aina toisella puolella maata, kuin mistä siihen kuuluvat miehet ovat peräisin. Pekingiläisiä asevelvollisia ei koskaan käytettäisi pekingiläisiä vastaan. Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn toteuttivat muualta maasta kotoisin olevat pojat. Se tarkoittaa jokseenkin samaa, kuin EU:ssa portugalilaiset tulisivat Senaatintorille ampumaan suomalaisia opiskelijoita Euroopan komission käskystä. Jos näiden ituhippien aivoituksista tulisi totta, tuo ajatus muuttuisi todelliseksi mahdollisuudeksi.

Edesmenneessä Neuvostoliitossa toimittiin aivan samoin. Levottomuuksia nujertamaan ei koskaan lähetetty kyseisen neuvostotasavallan omia poikia, vaan vieraskielisiä asevelvollisia. Näin toimittiin aivan loppuun saakka. Kun Baltian maat itsenäistyivät, Kremlin pomot lähettivät paikalle erikoisjoukkoja kirgisiaa myöten. Neuvostoliiton johtajat unohtivat kuitenkin yhden asian. Kaikki neuvostoliittolaiset miehet olivat saaneet asevelvollisuusarmeijassa sotilaskoulutuksen. Kaikki olivat toimineet tankkien, sinkojen, konekiväärien ja rynnäkkökiväärien kanssa. Sotilailla ei ollut mitään sellaista mistä kansalaiset eivät olisi olleet saaneet kokemusta.

Panssarikolonna Tompeanmäellä ei saanut eestiläisiä jähmettymään kauhusta, pakenemaan kellareihin, vaan toimimaan entistä päättäväisemmin. Miehet kapusivat tankkien päälle juttelemaan sotilaille, he väistivät telaketjuja ja tykin piippuja. He tiesivät minne tankeilla pystyi ajamaan, miten sotilaskolonnat liikkuisivat ja minne ne ryhmittyisivät. Liettuassa kansaa yritettiin provosoida ampumalla siviilejä, tankkien alle jäi pari naista, mutta valtaosa kansasta pysyi kylmänä tämänkin edessä. He tiesivät, ettei armeija voi heille yhtään mitään. Eikä voinut, koska kaikki liettualaiset miehet olivat käyneet saman armeijan.

Kun kovan linjan viimeiset neuvostopomot kaappasivat vallan Moskovassa ja julistivat diktatuurin alkaneen, tankkikolonnat ja sotajoukot vyöryivät kaupunkiin. Ammattisotilaiden muodostamat erikoisjoukot kävivät tulitaisteluita Ostankinon liepeillä, joillakin moottoriteillä tankkikolonnat pysäytettiin reserviläiset voimin jopa Talvisodan hengessä lykkäämällä halko vetävän takapyörän ja ketjun väliin. Varsinainen tapahtuma oli kuitenkin se, että tankit eivät tulittaneetkaan tällä kertaa Venäjän federaation rakennusta, vaan asettuivat sen suojaksi. Miksi? Koska nämä sotilaat olivat venäläisiä varusmiehiä.

Kun DDR luhistui, maan johto vaati asevoimia ja kansanmiliisiä taltuttamaan kansannousun kovin ottein. Vaatimukset kaikuivat tyhjiin luureihin, sillä Leipzigin varuskunnan komentaja kieltäytyi tottelemasta. Kansanmiliisi ei ryhtynyt lahtaamaan kansalaisia toivotulla tavalla. Armeijan erikoisjoukot jäivät kasarmeilleen. Miksi? Koska ne olivat kaikki asevelvollisyksiköitä. Niiden toiminnasta ei voitu olla varmoja. Jos ne olisi aseistettu ja varustettu kovilla ammuksilla, ne olisivat voineet asettua suojelemaan kansaa. Niitä ei siis uskallettu päästää Leipzigin tai minkään muunkaan kaupungin kaduille.

Kun Romanian diktatuuri kaatui, Bukarestissa ja muissa isoissa kaupungeissa syntyi rajuja taisteluita dikatuurin kannattajien ja vastustajien välillä. Diktatuurin viimeiset asevoimat olivat Securitaten, eli turvallisuuspoliisin erikoisjoukot, ammattilaiset. Ne yrittivät loppuun saakka pitää kiinni vallasta kansalaisia tappamalla. Ne kuitenkin nujerrettiin. Miten? Asevelvollisarmeijan yksiköiden avulla.

Tämä on yksi erittäin painava syy ylläpitää asevelvollisuusarmeijaa. Se ei ole hallituksen, eikä edes eduskunnan armeija. Se on meidän kaikkien armeija. Jokainen intin käynyt ja siellä turhautunut reserviläinen on tuo armeija. Meidän poikamme ovat siellä, me olemme olleet siellä. Se kuuluu meille, eikä hallitukselle tai eduskunnalle, muista puhumattakaan. Se on todellinen kansan armeija. Se on olemassa meitä varten. Se tulee puolustamaan meitä kaikkia, jos tarve vaatii.

Moni kuvittelee, että jos kansa nousisi hallitusta vastaan, armeija olisi automaattisesti hallituksen puolella. Ei suinkaan. Katsokaa mitä Neuvostoliitossa tapahtui. Mitä tapahtui Unkarissa. Puolassa. DDR:ssä. Armeija voi aivan yhtä hyvin asettua kansan puolelle ja mitä enemmässä määrin armeija koostuu meistä kaikista, se tekee niin, koska se on olemassa meitä varten  ja koska me olemme tuo armeija.

Ammattiarmeija, jota nämä "rauhanaktivistit" hinkuvat meille, olisi äärettömän kallis. Se tarvitsisi huippukalustoa, huippuaseistusta ja huippukoulutusta. Sen miehille pitäisi maksaa kunnon palkkaa. On arvioitu, että tällaisen ammattiarmeijan vahvuuden pitäisi olla vähintään 35 000 miestä, jotta siitä olisi tosipaikan tullen edes kansanedustajien ja ministerien hetkelliseen puolustamiseen. 35 000 kertaa 3000 euroa joka kuukausi, olisi pelkkä palkkakustannus. Palkan sivukulut pitäisi ynnätä mukaan. Pelkät palkkamenot olisivat toista sataa miljoonaa joka kuukausi ja sen päälle tulisivat kaikki muut juoksevat menot. Haluan nähdä sen viherpunaisen paviaanin, joka väittää, että tämä on halvempaa kuin asevelvollisuus.

Nyt on jo oikealtakin, ymmärettävästi (siellä halutaan armeija joka tarvittaessa tappaa vihaisia kansalaisia), alkanut kuulua puheita siitä, että asevelvollisuusarmeija tulee kalliiksi. Se on roskaa ja paskaa. Talouspuheiden tarkoitus on vain pedata maaperää suopeammaksi ammattiarmeijaa varten. Todellisuudessa Suomella ei ole mitään taloudellisempaa vaihtoehtoa kuin asevelvollisuus armeija, eikä tätä maata kyetä puolustamaan millään muulla kuin asevelvollisuusarmeijalla.

Pieni ammattiarmeija kykenisi ehkä pelastamaan osan suomalaisesta eliitistä evakuointioperaatiolla, mutta tätä maata ja sen kansaa se ei kykenisi puolustamaan muutamaa tuntia pidempään. Se on realiteetti. Mutta juuri siksi ammattiarmeija halutaankin. Se on seksikäs ja kiihoittava, mutta ennen kaikkea kansallisen turvallisuuden kannalta kaikkein huonoin vaihtoehto.

Ammattiarmeijasta masturboivien silmissä häämöttääkin kostea uni NATO-jäsenyydestä. Oikealla se on amerikkalaisten perseennuolemisunelma numero yksi, sillä missään muualla tai millään muulla tavoin oikeistopoliitikko ei voi nenäänsä työntää niin syvälle Yhdysvaltojen peräaukkoon kuin NATO:ssa. Juuri siksi osa oikeistosta haluaa ammattiarmeijan. Stubbin kaltaiset NATO-intoilijat odottavat jäykkinä sitä hetkeä kuin kuuta nousevaa.

Todellisuudessa NATO-jäsenyys takaisi maamme tuhon suursodassa. Sen lisäksi, että NATO-jäsenyys olisi taloudellisesti kaikkein kallein vaihtoehto, se tarkoittaisi maamme päätymistä totaalisen ydinaseiskun ensisijaiseksi maaliksi. Maamme ainoa mahdollinen uhka on se sama, joka se on ollut itsenäisyytemme alusta saakka. Se on Venäjä.

Venäjä on suurvalta, jolla on suurvallan aatteet ja tuumailut. Jos Suomi olisi NATO-maa, Venäjä vetäisi siitä omat turvallisuuspoliittiset johtopäätöksensä. Se katsoisi karttaa ja toteaisi, että NATO-maa Suomesta lentää ydinohjus Pietariin, Venäjän toiseksi suurimpaan kaupunkiin, noin kahdessa minuutissa. Venäjä ei voi sellaista riskiä jättää huomioimatta. Niinpä sen pitäisi mahdollisen konfliktin syttyessä tuhota Suomi nopeasti. Sitä se ei kykene tekemään ilman ydinaseita. Koska NATO-Suomi olisi sille ydinaseuhka, se myös käyttäisi ydinaseita NATO-Suomea vastaan. Tämä on kylmä tosiasia.

NATO:n vinkkelistä katsottuna Suomi on juuri tällainen etulinja. Täältä voisi iskeä syvälle Venäjälle salamannopeasti. Suomi on myös maa-alueena suuri, joten tällä alueella voitaisiin käydä taistelut Venäjän armeijan kanssa, kun nämä pyrkivät länttä kohti. Tämä NATO-näkemyskin tarkoittaisi maamme tuhoamista ja kansan tuhoa laajassa mitassa. Näin ollen NATO-jäsenyys on sotilasdoktriininen itsemurha. Pitää muistaa sekin, että onko Yhdysvallat valmis ydinase-itsemurhaan Suomen vuoksi? En usko.

Jos Suomi ei kuulu NATO:on ja sillä on satojen tuhansien miesten halukas reservi, Venäjä voi tarkastella tilannetta aivan toisin. Jos se on vakuuttunut siitä, ettei Suomen alueelta sen kimppuun käydä, se voi harkita hyökkäyksen mielekkyyttä. Kun se tietää, että Suomessa sitä odottaisi satoja tuhansia miehiä, jotka KAIKKI ovat saaneet jonkinlaisen sissikoulutuksen, se luultavasti miettisi hyökkäystä hyvin tarkkaan. Täytyy muistaa, ettei Tsetshenian sotakaan sujunut Venäjältä kuin Störmsössä. Suomi on myös jo nyt EU-maa, joten hyökkäys johtaisi paljon muuhunkin kuin vain veriseen ja pitkään sotaan Suomessa. Olisiko Venäjällä sellaiseen varaa tai halukkuutta? Tuskinpa vain.

Mutta jos rajan takana olisi NATO-Suomi, Venäjällä ei edes olisi miettimisen mahdollisuutta. Sen olisi iskettävä massiivisesti ydinaseilla ennen kuin on liian myöhäistä. Tätä asevelvollisuuden lakkauttajat haluavat ja siihen he pyrkivät. Heidän idioottimaisen puuhastelunsa lopputulos on se, että lähes jokainen suomalainen kuolisi suursodan syttyessä noin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Minä en halua sitä. Haluatko sinä?

Jos taas Venäjä ei ole uhka, NATO-jäsenyys on vain taloudellisesti kallein ja turhin vaihtoehto. Se tarkoittaisi maamme osallistumista yhä enenevässä määrin amerikkalaisten haluamiin konflikteihin missä päin maailmaa tahansa. Jos Venäjä ei ole uhka, ei meillä ole edes teoreettista tarvetta sotilasliittoon. Ainoa syy liittyä NATO:oon olisi, ja on todellisuudessakin, se, että jenkkifanit saisivat olla kontallaan Yhdysvaltojen edessä ja pyytää painamaan syvemmälle. Ehkä se on joidenkin unelma, mutta se ei ole minun mieleiseni.

 Edellä olevan perusteella esitän, että Suomessa on edelleen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija. Se on tylsää ja mälsää, se on vittumaista ja puuduttavaa, mutta sen pitääkin olla. Sotiminen ei ole hauskaa edes rauhan aikana. Siksi asevelvollisuusarmeija on parasta rauhantyötä. Se riistää sotimiselta glorian ja glamourin paremmin kuin mikään rauhanaktivistien salaattipöytä seminaarilounaalla. Armeija on sikamainen laitos, se on kauhea laitos, se on tappamista ja tuhoamista varten, mutta juuri siksi sen pitääkin olla meidän kaikkien. Juuri siksi meillä pitää olla kansan armeija, kansalaisten armeija, eikä tuntemattomien palkkasotureiden entiteetti erillään kansasta.

Suomen armeija on meidän, toistaiseksi.