OLIPA KERRAN SUOMI

Olipa kerran Suomi-niminen nuori valtio. Sen puolesta kuoltiin, oikeasti. Oman vapauden ja itsenäisyyden puolesta oltiin valmiita jopa kuolemaan, jopa tappamaan. Kun Stalin päätti, ettei katsele itsenäistä pikkumaata rajoillaan ja hyökkäsi tuohon Suomeen, sisällissodassa toisiaan tappaneet suomalaiset asettuivat vastarintaan rinnakkain. Eivät ehkä niin sulassa sovussa kuin legendoissa, mutta kuitenkin. Vain kourallinen suomalaisia oli sitä mieltä, että Suomen kannattaisi liittyä Isä Aurinkoisen kansojen suureen perheeseen. Ylivoimainen enemmistö oli sitä mieltä, että mielummin tapellaan niin kovaa ja niin pitkään kuin mahdollista.

Paljon myöhemmin, kun Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa ja siihen, etteivät nuo Suuren kansojen perheen kansat enää halunneet leikkiä sitä, tämä Suomi, joka oli säilyttänyt itsenäisyytensä nippa nappa maailmansodan myrskyissä, huomasi olevansa ensikertaa täysin vapaa. Sen Kansojen perheen kanssa oli ollut pakko solmia sopimus, joka ainakin muodollisesti oli kaventanut maan vapautta. Joskin tuohon sopimukseen oli upotettu pikkusanoja, joiden avulla suomalaiset olivat aikoneet peruutella muualla sopimuksessa määritellyistä vastuista tilanteen niin vaatiessa. Sopimuksen sotilaallisessa osassa kun todettiin, että molempien maiden pitää hyväksyä yhteiset toimet, eivätkä suomalaiset olleet aikoneet koskaan hyväksyä sellaisia. Mutta kun Suuri kansojen perhe kaatui, kaatui tuokin sopimus muiden sopimusten tapaan.

Pieni joukko suomalaisia oli kuitenkin sitä mieltä, että Suomi on liian itsenäinen ja vapaa. He eivät kestäneet ajatusta siitä, että olisi Suomi-niminen valtio, joka olisi täysin poliittisesti riippumaton ulkopuolisista valtioista. Näille suomalaisille oli kauhistus, että suomalaiset olisivat ensikertaa olleet täysin vapaita elämään täysin itsenäisessä maassa. Siksi he aloittivat monivuotisen propagandakampanjansa, jonka avulla tilanteesta hämmentyneet kansalaiset manipuloitiin uskomaan, että liittoutumalla ja luopumalla juuri saadusta täydestä vapaudesta, olisi mahdollista olla vieläkin vapaampi. Samanlainen ilmiö nähtiin entisen Kansojen perheen satraappivaltioissa, joissa entisestä itäisestä sotilasliitosta vapautuneet maat rynnistivät pelkojensa vuoksi läntiseen sotilasliittoon, kuvitellen, että se olisi valmis kolmanteen maailmansotaan, jos heitä uhattaisiin.

Pieni suomalaisten joukko sai lähes koko median propagandakoneekseen, se sai valtaosan suomalaisista poliitikoista tuekseen, ja vuosien ideologisen propagandan jälkeen järjestettiin "kansanäänestys". Osa pienestä joukosta ilmoitti jo hyvissä ajoin ikään kuin varmuuden vuoksi, että jos tulos ei heitä miellytä, äänestetään niin monta kertaa, että miellyttää. Vuosien ajan suomalaisille oli kerrottu, että tuolla jossakin on hunajan ja kullan maa, jonne meidän pitää mennä. Vuosikausia suomalaisille oli valehdeltu siitä, mistä tultaisiin äänestämään. Laman kourissa kamppailevat pelokkaat suomalaiset seurasivat tätä pientä joukkoa ja luopuivat itsenäisyydestään ja vapaudestaan, koska luulivat, että niin on parempi ja koska heille oli sanottu, ettei vaihtoehtojakaan ole.

Kuin huomaamatta, lähes vaivihkaa, suomalaisilta vietiin poliittista valtaa kauas ulkomaille. Vuosi vuoden jälkeen asia toisensa perään päätettiinkin jossakin muualla kuin Suomessa. Tuli lakeja ja sääntöjä, joita suomalaiset eivät olleet laatineet tai tarvinneet, mutta jotka olivat nyt heidän. Suomalaisten tehtäväksi jäi hyväksyä nuo lait ja asetukset, sillä vaihtoehtoakaan ei ollut. Näin suomalaisille sanottiin tuon pienen, vapautta ja itsenäisyyttä inhoavan pelkurijoukkion toimesta.

Tuo pieni joukko onnistui vakuuttamaan suomalaiset siitä, että yksin emme pärjää, ettemme ole tarpeeksi vahvoja, tarpeeksi tunnettuja, itseasiassa emme ole mitään. Ainoa vaihtoehto on luopua lisää omasta päätöksenteosta ja itsenäisyydestä. Niinpä tuo pieni joukko vakuutti suomalaiset siitä, ettemme tee mitään omalla rahalla. He kertoivat auliisti, että nyt kun matkustaa ulkomaille, ei tarvitse enää vaihtaa rahaa pankissa ennen lähtöä etelän lomalle. He kertoivat, että ruoan ja tavaroiden hinta tulee laskemaan, ja että jokainen tulee hyötymään siitä, että oma raha tapetaan. Ennen kaikkea he kertoivat, että vaihtoehtojakaan ei ole.

Kaiken aikaa tämä pieni joukko suomalaisia vakuutteli, että olemme kuitenkin itsenäisiä. Meille kaikille kerrottiin, ettei Suomi ole koskaan historiansa aikana ollut näin vapaa. Ja koko ajan me menetimme itsenäistä päätöksentekovaltaamme. Joku muu jossakin muualla sai enemmän ja enemmän valtaa yli suomalaisten tahdon. Vuosi toisensa jälkeen oma parlamenttimme muuttui enemmän ja enemmän vallattomaksi itseensä nähden. Yhä uusien sopimusten ja ulkomailla tehtyjen päätösten voimalla, meidän vapauttamme ja itsenäisyyttämme vähennettiin ja karsittiin. Kun oma raha tapettiin, kukaan ei kertonut, että samalla tulemme menettämään taloudellisen itsenäisyytemme. Niin kuitenkin kävi.

Yksi asia piti kuitenkin vielä itsenäisyyden ja vapauden huntua suomalaisten silmien yllä. Se oli sotilaallinen liittoutumattomuus. Suomalaiset eivät halunneet sotilasliittoihin. Mielipidemittaus toisensa perään kertoi sen. Pienen joukon mielestä se oli väärin. Heidän mielestään Suomen piti liittoutua sotilaallisesti, vastoin kansan ehdottoman enemmistön tahtoa. Niinpä he aloittivat mielipidemuokkauksen, vuosien propagandan, jonka tarkoituksena oli liittää Suomi sotilaallisesti. Vuosien ajan tehtiin sopimuksia ja "yhteistyötä", jonka avulla suomalaisten sotilaallista liittoutumattomuutta murennettiin ja rapautettiin. Vuosien ajan meille kerrottiin, ettei meillä ole varaa itsenäisyyteen tälläkään saralla. Argumentit olivat, ja ovat edelleen, aivan samat kuin aikaisemmin, ja tavoitekin on aivan sama: itsenäisyyden lopullinen menettäminen.

Nyt elämme maailmassa, jossa suomalaisia sotilaita on sotilasliiton organisoimassa ja johtamassa sodassa maapallon toisella puolella. Tuo sota on maksanut suomalaisille jo satoja miljoonia euroja. Mutta suomalaiset eivät ole ymmärtäneet sitä, koska tuo pieni itsenäisyyttä inhoavien pelkurien sakki väittää, ettei kyse ole sodasta, vaan rauhanturvaamisesta. Kriisinhallinnan nimissä suomalaiset sotilaat operoivat sisällissodassa olevan maan toisen osapuolen tukena, hieman kuten saksalaiset Suomessa 1918. Samaan aikaan, kun terveyspalveluita, kouluja, vanhustenhuoltoa ja muita kansalaisille ehdottoman tärkeitä palveluita tuhotaan rahan puutteeseen vedoten, pieni joukko on valmis maksamaan satoja miljoonia siitä, että suomalaiset ovat mukana sodassa.

Nyt meille kerrotaan, ettemme ole enää sotilaallisesti liittoutumattomia. Tämä on propagandasodan loppuvaihe. Sen tarkoituksena on osoittaa suomalaisille, että on oikeastaan ihan sama kuulummeko muodollisesti NATOon vai emme. Voimme ihan hyvin siis liittyä siihen. Tulette kuulemaan tätä viestiä seuraavina päivinä ja viikkoina. Lisäksi tulette kuulemaan, kuinka NATO-jäsenyys on ainoa vaihtoehto. Tulette kuulemaan kuinka se on taloudellisesti paras ja ainoa vaihtoehto. Tulette kuulemaan, ettei mikään muu vaihtoehto turvaa Suomen itsenäisyyttä ja vapautta. Näin tuo pieni vapautta ja itsenäisyyttä pelkäävien matojen sakki tulee teille kertomaan. Aivan samoin he kertoivat 90-luvun laman aikaan, ettei EU-jäsenyydelle ole vaihtoehtoja.

Mitä NATO-jäsenyys sitten merkitsisi? Se merkitsisi sotilasmenojen hurjaa kasvua, koska meidän pitäisi uudistaa kalustoamme enemmän NATO-sopivaksi. Se merkitsisi sotilasmenojen hurjaa kasvua, koska joutuisimme osallistumaan sotiin kaukomailla. Se merkitsisi kaatuneita suomalaisia sotilaita. Se merkitsisi sitä, että suomalaisten sotilaitten sijasta, sotilaittemme kohtalo olisi amerikkalaisten, brittien, saksalaisten, italialaisten ja kreikkalaisten komentajien käsissä. Turkkilainen kenraali voisi tulevaisuudessa lähettää suomalaisia nuoria miehiä kuolemaan tuhansien kilometrien päässä kotimaastaan. Tämä on totuus.

NATO-jäsenyys merkitsisi asettumista Venäjän vastustajien leiriin. Se tarkoittaisi sitä, että venäläiset sotilaat suuntaisivat ydinaseensa Suomeen, koska heidän sotapeleissään ei voida ottaa sitä riskiä, että Pietarista parin minuutin lentomatkan päässä on ydinaseita. Tämäkin on totta. Olisimme lähin venäläisiä uhkaava maa. Heidän olisi otettava se huomioon omissa strategioissaan. Heillä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin ohjelmoida valmiiksi massiivinen ennaltaehkäisevä ydinisku Suomeen, siltä varalta, että suomalaiset aikoisivat ampua NATO:n ydinohjuksia Pietariin tai sisä-Venäjälle. Sellaista ydiniskua vastaan NATO ei Suomea puolustaisi. Se ei siihen kykenisikään. Ei se ole tarkoituskaan.

Tarkoitus on tehdä Suomesta sotapelien taistelutanner, maa-alue, jossa venäläiset pysäytetään ja tuhotaan, ennen kuin he ehtivät uhkaamaan länttä. Ainoa asia, mitä Suomi voi NATO:lle antaa, on tämä maa-alue. Liittymällä NATO:on, tuo pieni itsenäisyyttä ja vapautta pelkäävä sakki luovuttaa koko Suomen tulevaisuuden sotatantereeksi, taistelukentäksi. Se tekee Suomesta ennakoivan ydiniskun kohteen. Se nostaa sotilasmenoja sadoilla miljoonilla euroilla. Se luovuttaa sotilaallisenkin päätöksentekovallan ulkomaille, jonnekin suomalaisten ulottumattomiin.

Tätäkö sinä halusit? Halusitko sinä kuulua sukupolveen, joka luopuu taistelematta Suomesta? Kuoliko isoisäsi turhaan kuvitellessaan antavansa korkeimman uhrin isänmaan alttarille? Oliko se uhri täysin merkityksetön?

Haluatko sinä kertoa lapsenlapsillesi: Olipa kerran Suomi.