sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

MINNE RAHAT KATOSIVAT?

Maamme hallitus sopeutti kansantaloutta ja taittoi velkaantumista 2,7 miljardilla eurolla. Erityisesti lapset maksavat leikkaukset nahoissaan. Lapsilisien leikkaus oli vain osa lapsiin kohdistuvia rankaisutoimia. Kouluilta leikataan myös rahaa. Työttömyyskorvausta leikataan. Sosiaaliturvaa leikataan. Pieni- ja keskituloiset joutuvat varsinaisiksi maksumiehiksi. Kysymys kuuluu: miksi?

Minne suomalaisten maksamat veroeurot ovat menneet, kun hyvinvointiin, kouluihin, terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, työttömyysturvaan, vanhuspalveluihin eikä muihinkaan ole varaa? Mikä on se syy, että näistä joudutaan leikkaamaan? Miksi suomalaisten veroeuroilla ei enää kyetä maksamaan palveluita?

Asia on hyvin yksinkertainen. Tämä hallitus, kuten edeltäjänsäkin, on antanut ne rahat pois. Ne miljardit, jotka olisi pitänyt käyttää kansakunnan hyväksi, on annettu ulkomaille. Tämä hallitus on päättänyt niin. Se on myös antanut niin paljon rahaa ulkomaille, että se on joutunut lainaamaan rahaa sitä varten. Eli suomalaisten veroeurojen lisäksi hallitus on lainannut rahaa antaakseen sen ulkomaille.

Hallitus antoi veroparatiisi Kyprokselle 2 miljardia. Hallitus antoi neljälle yksityiselle kreikkalaiselle pankille 2 miljardia. Hallitus antoi suurimmille yrityksille ja rikkaimmille suomalaisille 1,8 miljardia pysyvästi tulonsiirtoina, vaikka nämä yritykset ovat ajaneet teollisuustuotantoa alas ja antaneet potkut 160 000 suomalaiselle, ja investoineet ulkomaille. Tämä tekee yhteensä 5,8 miljardia.

Tämän lisäksi tämä hallitus on käyttänyt yksityisiin konsulttipalkkioihin 800 miljoonaa euroa. Konsultit ovat tehneet töitä, joita ministeriöiden virkamiesten olisi pitänyt tehdä. Tämä mukaan luettuna kansalaisten veroeuroja on tuhlattu 6,6 miljardia.

Vuonna 2010 Suomi maksoi EU-jäsenyydestään 300,2 miljoonaa euroa netto. Vuonna 2011 Suomi maksoi nettona jo 652 miljoonaa. Vuonna 2012 summa oli jo 659 miljoonaa. Vuonna 2013 Suomi maksoi EU-jäsenyydestä 718 miljoonaa euroa. Pelkästään kahtena viime vuonna Suomi on menettänyt EU-jäsenmaksuina 1,377 miljardia. Kun tämä lisätään summaan 6,6 miljardia, saadaan tulokseksi 7,9 miljardia persnettoa pelkästään tämän hallituksen toimesta.

Tämän lisäksi Suomi on tilittänyt EU:n kassaan tullimaksuja 140 miljoonaa, josta nettotappio on noin 100 miljoonaa. Kun tämä lisätään 7,9 miljardiin euroon, summaksi saadaan 8 miljardia.

Tämä hallitus on tuottanut pelkästään näillä toimillaan suomalaisille noin 8 miljardin tappiot. Siis 8000 000 000 euron persnetto. Kahdeksan miljardia euroa riihikuivaa rahaa. Se on summa, joka on tullut tämän hallituksen toimilla suomalaisten maksettavaksi. 8 miljardia euroa tappiota, nettomiinusta.

Tämä on totuus siitä minne rahasi ovat kadonneet, miksi maa velkaantuu, miksi joudutaan "välttämättömiin leikkauksiin".

Jyrki, Jutta ja kumppanit ovat heitelleet 8 miljardia taivaan tuuliin. He ovat tulleet maksamaan sinulle ja minulle ja tälle kansakunnalle 8 miljardia euroa.

Mietipä sitä.

7 kommenttia:

  1. Mietinpä niin. Ensin kommennoin ja senjälkeen nimi ym. "Kommentti-kenttä tyhjä.
    Eipä hätiä. Totta kirjoitat "veli hopea." Kirjoitukset ja blogit, viestit, adressit pitäisi vaam saada enemmän esille. Jatka vaan samaan malliin. Minäkin satuin löytämään blogisi. En tiedä kuinka saan lähetettyä vaan yritän Terv. www.seniory.fi Manu

    VastaaPoista
  2. Muutkin kuin pieni- ja keskituloiset maksavat. Mutta joo. Ainoa mielestäni aivan selkeä asia virhe tässä on se, että Suomen antamat rahat Kreikalle ja Kyprokselle ei olleet täysin pelkkää riihikuivaa rahaa, vaan osittain vakuuksia ja takauksia. Ja jos EUn jäsenmaksut ovat menoerä, niin on EU jäsenyydestä myös taloudellista hyötyä. Kauppa on helpompaa, yhteistyö on helpompaa jne. Lainat muille maille, EUhun kuulumisen kustannukset eivät ole ihan noin yksinkertaisesti pelkkiä menoja. Eikä EUn jäsenmaksut kuulu nykyiselle hallitukselle juuri mitenkään.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se Jykän tuleva fiksu eläkevirka on käynyt kalliiksi!

    VastaaPoista
  4. Tästä nyt unohtui kokonaan kehitysapu joka on tänä vuonna oli 1,1 Miljardia. Koko hallituskaudelta se tekee sitten vielä vähän enemmän. Vähän väliähän on ollut uutisia, mihin näitä kehitysapurahoja on käytetty ja ei voi kuin ihmetellä enää tätä touhua. Suomen valtio ylläpitää kehitysmaiden korppuptiota ja oman kansan tila pitäisi olla päällimäisenä mielessä.

    VastaaPoista
  5. Mitenkä saisimme sen kaiken riihikuivan takaisin Suomeen? Pitäisikö tässä käyttä hallituksen kuuluisaa " piiska" tekniikkaa. Kun ei hyvällä ni pahalla. Elikkä sakkomaksut epäonnistuneille hallitukselle ja omasta pussistaan, leikkauksia palkkaan kun ei tule tulosta . Uhkavaatimuksena pakkotyö kerätä kaikki tuhlatut roposet Suomen kansalle. Nyt kun palkkasoturitkin rantautui Suomeen niin vois sellaisen palkata vauhdittamaan ja pitämään huoli, että myös se vastuuta noudatetaan ja töppäilyt korvataan..Mikään anelu kun ei auta.

    VastaaPoista
  6. Tästä puuttuu 1,2 miljardia €/vuosi vahingollinen ja kehittämätön 'kehitysapu', jota on maksettu mm. Venäjälle ja Kiinaan, sekä terroristeiksi luokitelluille mm. Palestiina ja Agnanistan. Sekä puuttuu pakolaisteollisuuden raskaat kulut n. 10 miljardia € /vuosi, johon on laskettava kaikki kulut asunnoista ja hyyssäri-virkamiesarmeijasta.

    VastaaPoista
  7. Porvari on Porvari vaikka voissa paistaisi,

    VastaaPoista