tiistai 10. syyskuuta 2013

AVOIN KIRJE POLIISIJOHTAJA PAATEROLLE

Hyvä poliisijohtaja Paatero,

Pahoittelitte julkisuudessa jälleen kerran sitä, että poliisin salaisesta rekisteristä tihkui julkisuuteen tietoja. Olisin odottanut, että olisitte paheksunut sitä, että salaisessa rekisterissä on edelleen ihmisiä, joita ei ole koskaan syytetty mistään sellaisesta rikoksesta tai toiminnasta, joka oikeuttaisi heidän nimeämisensä moiselle listalle. Ilmeisesti Putin-skandaali ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin tai muutoksiin listoja ylläpitävissä tahoissa.

Ongelma ei ole se, että poliisin väärinkäytöksistä tulee tietoa julkisuuteen. Se on vain hyvä asia myös poliisin itsensä kannalta. Ongelma on siinä, että kun syytön ihminen päätyy tällaisille poliisin listoille ja näihin rekistereihin, se vaikuttaa oikeasti hänen elämäänsä. Ihmistä käsitellään rikollisena lupa-asioissa ja muissa. Kun kyseisen henkilön yhteistyökumppanit tai työnantaja pyytää kyseisestä henkilöstä turvaselvityksen ja saa tiedon, että henkilö on epäiltynä osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, se on tuhoisaa.

Mielestäni tämä on ongelman ydin. Ei se, vuotaako joku näitä asioita julkisuuteen. Syyttömiä ihmisiä nimetään rikollisiksi ja vieläpä niin, että se vaikuttaa heidän elämäänsä monin eri tavoin. Olen hämmästynyt siitä, ettei Putin-skandaali todellakaan ole johtanut yhtään mihinkään toimenpiteisiin. Olen myös hiukan ihmeissäni siitä, että oikeuteen marssii kerta toisensa jälkeen poliisin "asiantuntijaksi" nimeämä henkilö, joka voi sitten näihin listoihin ja rekistereihin vedoten nimitellä syyttömä ihmisiä rikollisiksi, ilman että tällaisen henkilön toimintaan puututaan millään tavalla.

Ymmärtääkseni tässä maassa ei voi sanoa ketään rikolliseksi, jos asiaa ei ole todistettu oikeudessa. Ymmärtääkseni tuomioistuimet määrittelevät todisteiden perusteella onko henkilö syyllistynyt rikokseen vai ei, ja jos ei ole, tämä henkilö ei ole rikollinen. Olenkin ymmälläni siitä, että Te sallitte alaistenne jatkaa ihmisten nimittelyä rikollisiksi, vaikka tuomioistuimissa olisi tehty päinvastainen päätös. Olen myös hämmentynyt siitä, että sallitte alaistenne edelleen nimitellä ihmisiä rikollisiksi, vaikka heitä ei olisi koskaan edes syytetty mistään sellaisesta, joista alaisenne heitä syyttää.

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu se, ettei kukaan ole rikollinen vain siksi, että joku poliisi niin haluaa. Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu sekin, ettei ketään voi kohdella kuin rikollista vain siksi, että haluaa. Poliisi on pian parikymmentä vuotta pyrkinyt todistamaan, että jotkut moottoripyöräkerhot olisivat järjestäytynyttä rikollisuutta. Kerholaiset ovat vuosien varrella toki syyllistyneet rikoksiin, vakavimpiinkin sellaisiin, mutta väitteelle siitä, että kyse olisi järjestäytyneestä rikollisuudesta, ei ole saatu näyttöä. Tämä siitä huolimatta, että kerhoihin ja niiden jäseniin on kohdistettu kaikkein järeimpiä poliisitoimia vuosi toisensa perään.

Vuosien vieriessä tilanne on muuttunut niin, että nyt toimien kohteeksi valikoituvat jo kerhoihin kuulumattomat henkilöt. Tällaista toimintaa perustellaan järjestäytyneen rikollisuuden vastaisella toiminnalla, vaikka syyttömien ja todistetusti ei-rikollisten ihmisten jahtaaminen ja painostaminen ei voi sellaista olla. Tiedän, että tällaiseen toimintaa osallistuvat poliisit kuvittelevat estävänsä rikollisten "soluttautumisen" ja "vaiktusvallan kasvun". Tiedän senkin, että tällainen toimintamalli on peräisin Yhdysvalloista, jossa FBI, ATF ja muut liittovaltion viranomaiset sitä harjoittavat. Mielestäni tällainen toiminta ei kuulu pohjoismaiseen oikeusvaltioon.

Tällaiset salaiset rekisterit ja listat mahdollistavat sen, ettei kyseisellä henkilöllä ole mitään keinoa puolustautua. Häntä kohdellaan rikollisena, vaikka hän ei ole rikokseen syyllistynytkään. Salainen toiminta ja rekisterit mahdollistavat täysin syyttömien ihmisten vainon ja heidän elämänsä vaikeuttamisen ilman mitään kontrollia. Se ei voi olla oikein missään mielessä. Kun ihminen menettää työpaikkansa tai hänen yrityksensä ajautuu vaikeuksiin vain siksi, että joku salaisesti toimiva poliisi niin haluaa, kyse ei ole enää oikeusvaltion toiminnasta tai lainvalvonnasta. Kyse on jostakin aivan muusta. Juuri tällaista toimintaa Teidän tulisi paheksua ja juuri Teidän tulisi se myös tuomita, arvon poliisijohtaja.

Tiedän, että poliisissa on monia miehiä ja naisia, joita tällainen toiminta syystäkin harmittaa. Hekään eivät hyväksy sitä, että ihmisiä nimetään rikollisiksi ilman mitään näyttöä. Heitä harmittaa se, että joukko poliiseja pilaa koko poliisin maineen vainoharhaisilla puheillaan, perättömillä todistuksillaan ja toiminnallaan, joka ei johda mihinkään myönteiseen lopputulokseen kenenkään kannalta. Heitä harmittaa se, että joukko virkaveljiä ja siskoja luistelee lain rajamailla, toisinaan sen väärälle puolellekin, vain todistaakseen olevansa oikeassa. Heitä harmittaa se, että epämääräisellä toiminnallaan joukko virkaveljiä tekee heidän työnsä vaikeaksi ja hankaloittaa työntekoa joka päivä.

Näiden poliisien hiljainen enemmistö on se, jonka ääntä Teidän tulisi kuunnella. Sensijaan, että murehditte siitä kuka paljasti vääryyden tai vuoti julkisuuteen alaistenne tekemiä virheitä, Teidän tulisi murehtia sitä, miksi jotkut alaisenne toimivat ikään kuin tässä maassa ei laki olisikaan sama kaikille. Teidän tulisi tehdä ehdottoman selväksi, ettei poliisi voi koskaan missään tilanteessa toimia lainvastaisesti tai loukata ihmisten oikeusturvaa ja kansalaisoikeuksia.

Teidän tulisi huolehtia siitä, että poliisi on se taho, joka puolustaa kansalaisten oikeuksia silloinkin, kun mikä tahansa muu taho niitä loukkaa tai polkee. Juuri siitä on kyse rikosten selvittelyssä ja kansalaisten turvaamisessa. Ei siitä, että kuvitteellisia rikollisjärjestöjä jahdatessaan jotkut poliisit tallovat perusoikeuksien päälle ja toimivat täysin oikeusvaltion periaatteiden vastaisesti.

Hyvä poliisijohtaja Paatero, toivottavasti ymmärrätte, että salaisiin rekistereihin ja salaisille listoille on päätynyt satoja, luultavasti tuhansia syyttömiä suomalaisia. Toivottavasti ymmärrätte, että ongelma ei ole siinä, että joku paljastaa tämän. Ongelma on siinä, että jotkut alaisenne uskovat, että heillä on oikeus tehdä kenestä tahansa rikollinen, olipa henkilö sitä tai ei. Ongelma on siinä, että jotkut alaisistanne uskovat, että he päättävät kuka on rikollinen, ei tuomioistuin.

5 kommenttia:

  1. Paateron mielestä kaikki prätkäkerholaiset on rikollisia mutta poliiseista tehtyjä ilmiantoja tutkitaan kuulemma liian herkästi. Hmm, mitenköhän Paateron lausunnot pitäis käsittää?

    VastaaPoista
  2. Olen kävellyt tatuointiliikkeen ohi, olenko rikollinen, ja onko minut "rekisteröity" ??? ..TTU

    VastaaPoista
  3. Lista julkiseksi. Sillä se selviää.

    VastaaPoista
  4. "Ongelma on siinä, että kun syytön ihminen päätyy tällaisille poliisin listoille ja näihin rekistereihin, se vaikuttaa oikeasti hänen elämäänsä. Ihmistä käsitellään rikollisena lupa-asioissa ja muissa. Kun kyseisen henkilön yhteistyökumppanit tai työnantaja pyytää kyseisestä henkilöstä turvaselvityksen ja saa tiedon, että henkilö on epäiltynä osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, se on tuhoisaa." Toteama ei pidä paikkaansa. Josko ei kirjoiteltais mustatuntuukirjotuksia vaan tarkistetaan faktat. Ko. rekisteriä ei pysty käyttämään lupa-asioissa "ja muissa". Ei myöskään turvallisuusselvityksissä. Työnanataja ei tule näistä saamaan mitään tietoa. Teillä on pointti, mutta ei pointtia voi tukea valheellisilla väittämillä. Tarkkuutta!

    VastaaPoista
  5. Suomeen tulisi nopeasti perustaa puolueeton taho tutkimaan ainoastaan poliisien toimintaa. Siihen ei saa olla mitään kytkösta krpn, tai Paateronkaan taholta, siis kaikki kykökset muihin viranomisiin poikki. Tutkittaisiin , onko kaikki sitä, mitä esimerkiksi krp väittää!

    VastaaPoista