sunnuntai 18. elokuuta 2013

SUURI YRITTÄJÄHUIJAUS, eli kuinka Kokoomus retkuttaa yrittäjiä

Suomessa jaksetaan edelleen muistella kaiholla 1970-luvun äärivasemmistolaisia, Taisto Sinisalon johtamia ns. taistolaisia ja stallareita, eli stalinisteja. Jaksetaan muistella kuinka sokeita he olivat Neuvostoliiton virheille ja kauhuteoille. Muistelut ovat huvittuneita tai edelleen kauhunsekaisia, tai inhon täyttämiä. Taistolaiset ja stallarit olivat niin yksisilmäisiä ja sokeita uskossaan, että heidän puuhiaan ja puheitaan ei voinut muuta kuin ihmetellä.

Stallarit ja taistolaiset katosivat aika tarkasti, kun Neuvostoliitto kaatui parikymmentä vuotta sitten. Heitä ei ole enää olemassakaan, mutta edelleen kansalle uskotellaan, että he lymyävät jossakin uutta tulemistaan odotellen, tai hiipivät hautausmailla öisin verta imien ja viattomia vainoten. Usko stallareihin on siis elänyt aika sitkeänä.

Se ei itseasiassa ole mikään ihme, sillä stallareita ja taistolaisia sokeampia ja uskollisempia äänestäjiä ja kannattajia löytyykin oikealta. Kyseessä ovat kokoomuksen ns. yrittäjäsiiven jäsenet, yrittäjät ja pienyrittäjät, jotka uskollisesti kiiruhtavat vaaliuurinille äänestämään puoluetta, jonka talouspolitiikka on ulostanut heidän niskaansa kaikenlaisia rasitteita viimeiset parikymmentä vuotta. He ovat juuri niitä, jotka edelleen uskovat satujen kommunistimörköön ja kertovat siitä toisilleen ja lapsilleen pimeinä talvi-iltoina.

Vaikka kuka tahansa sivullinen näkee ilman pienintäkään ongelma, kuinka kokoomus puolueena on vetänyt pienyrittäjiä retkuun ja rankemman päälle, kioskinpitäjät ja myyntimiekkoset jaksavat edelleen kiroilla kuinka sosialistinen tai kommunistinen maa Suomi on, kun se vainoaa yrittäjiä. Kyse on näiden puolueuskovaisten mantrasta. Vaikka juuri oma puolue virtsaa niskaan niin että ropisee, syytellään imaginääristä vihollista, aivan kuten uskonnoissa yleensäkin.

Kokoomusta äänestävät yrittäjät ja pienyrittäjät eivät voi olla niin tyhmiä, etteivät he muka ymmärtäisi oman puolueensa puhaltaneen heiltä rahaa monenlaisilla konsteilla, mutta sitkeästi Mäntän kioskikauppias puhisee sosialisteista ja kommunisteista edelleen. Huoltamoyrittäjä Kaarlepyyssä jaksaa motkottaa samoista asioista. Heille kyse ei olekaan todellisuudesta, vaan uskosta asiaan.

Aivan kuten stalinistit ja taistolaiset 1970-luvulla, tämän päivän pienyrittäjät uskovat puolueeseensa. He käyttävät siitä nimitystä "yrittäjäpuolue", vaikka se on todellisuudessa hylännyt yrittäjät viimeistään parikymmentä vuotta sitten. Nämä uskolliset yrittäjäjäsenet tai äänestäjät esittävät kokoomuksen piirissä sitä samaa roolia, mitä esittivät ne Leninin hyväntahtoisiksi hölmöiksi kutsumat, jotka tukivat itselleen vahingollista bolshevikkiryhmää. Yrittäjä, joka tukee ja mainostaa kokoomusta, tukee ja mainostaa puoluetta, joka viimeiset 20 vuotta rankaissut juuri häntä itseään.

Kokoomus on ajanut 1990-luvulta saakka vain suuryritysten, vientiyritysten ja pankkien asiaa. Muilla ei ole sille mitään muuta merkitystä, kuin lypsylehmänä. Kokoomus ei tarvitse hikisiä pienyrittäjiä mihinkään muuhun kuin rahastamiseen ja äänestämiseen. Juuri siksi sen jalkamiehet kipittävät ennen vaaleja kertomaan yksinkertaisille pienyrittäjille, että muistakaa äänestää yrittäjäpuoluetta. Hyväuskoiset hölmöt hokevat sitten toisilleen, että pitää äänestää kokoomusta, etteivät kommunistit voita vaaleja, unohtaen, että viimeiset kommunistit kärrättiin rullakolla unohduksen kaappiin jo parikymmentä vuotta sitten.

Myös vaaliraha ja kaikki muu taloudellinen tuki kelpaa kokoomukselle oikein hyvin. Joku puolueen kakkosketjun nouseva nuori liberalistinatsi, joka blogissaan vaatii hikisten pienyrittäjien tappamista suurempien ja tehokkaampien tieltä, vierailee koululla puhumassa ja kunnan yrittäjät avaavat kukkaronsa ja maksavat tuhoajilleen tukirahoja, ihan vaan siksi, etteivät kommunistit voittaisi vaaleja. Se tietäisi yrittäjille huonoja aikoja. Niin.

Kokoomuksen puheenjohtaja, joka juuri junaili suuryrityksille ja rikkaimmille suomalaisille satojen miljoonien veroalen, ei keväällä edes kiistänyt asiaa. Toimittaja kysyi, miksi PK-sektorin maksut ja verot nousevat, vaikka juuri ne olivat ainoana luoneet maahan uusia työpaikkoja, kun taas työpaikkoja tuhatmäärin lopettavat suuryritykset saivat satojen miljoonien tulonsiirrot. Jyrki Katainen totesi aivan suoraan, että kun PK-yritykset saavat kunnolla keppiä ja näkevät, että suuryritykset pääsevät paljon vähemmällä, se kannustaa niitä kasvamaan.

Konkurssien määrä on nousussa. Yli 3000 kauppaa on sulkenut ovensa. Moni pienyrittäjä elää kädestä suuhun, jos sitenkään. Suuryritykset saavat tulevassa hätätilabudjetissa muutama satamiljoonaa lisää pysyviä verohelpotuksia ja tulonsiirtoja. PK-yritysten asemaa heikennetään edelleen mm. polttoaineveroilla ja muilla maksuilla. Näiden toimien takana on kokoomus.

Kokoomus voi toimia näin. Se johtuu niiden tuhansien uskollisten ideologisen hutun sokaisemien yrittäjien puolueuskollisuudesta. He äänestävät omia teloittajiaan, aivan kuten aikoinaan Neuvostoliitossakin puolueuskolliset tekivät. Syyttöminä näytösoikeudenkäynteihin päätyneistä moni piti suunsa kiinni ja kuoli, koska ajatteli tekevänsä aatteelle ja puolueelle palveluksen. Kokoomusta äänestävän yrittäjän ajattelu perustuu aivan samoihin harhoihin.

Kun harmaan talouden vastaiset erikoisryhmät syynäävät kiilusilmin pienyrittäjän touhuja, Stora Enso voi kaikessa rauhassa väärentää koko konsernikirjanpitonsa lähes vuosikymmenen ajan ja jakaa satojen miljoonien laittomia osinkoja. Yksikään verotarkastaja tai poliisi ei edes vilkaise sen tilejä ja kirjanpitoa. Kun Talvivaara syyllistyy parhaillaan Euroopan Unionin suurimpaan ympäristörikokseen, eri viranomaiset kyttäävät pienyritysten saniteettitiloja ja hygeniaa mikroskoopilla. Yksikään poliisi tai viranomainen ei edes käy Talvivaarassa, mutta heitä riittää tehotarkastuksiin nakkikioskeille ja lounasbaareihin.

Tämä on Kokoomuksen suuri yrittäjähuijaus. Se perustuu vain ja ainoastaan suomalaisten pienyrittäjien ja yrittäjien puolueuskollisuuteen ja totaaliseen sokeuteen. Suomalainen yrittäjä, jota kokoomuksen johtama valtio jahtaa kuin palkkionmetsästäjien armeija, linkkaa vaaliuurnalle uskollisesti tukemaan puoluetta, jonka tavoitteena on hänen lopettamisensa.

9 kommenttia:

  1. Luettavaa:

    http://www.mikkoniskasaari.fi/node/165

    VastaaPoista
  2. Löysin blogisi haulla "kommunistinen kokoomus" joten turha luulla että kaikki yrittäjät eivät tiedä missä mennään,Edelleen mennään kommunismissä ja kaikki puolueet ajaa samaa kommunistista agendaa.

    VastaaPoista
  3. Ja kukakohan Parkkosen mielestä ajaa yrittäjän asiaa?

    VastaaPoista
  4. Olipas huono ja virheitä täynnä oleva teksti.

    VastaaPoista
  5. Ei kukaan? Eikä ajakkaan.

    VastaaPoista
  6. ALVit progressiiviseksi alle 50 000/kk tienaaville yrityksille. Ei ole mikään puolue vielä napannut tätä vaaliaiheeksi. Lähden heti äänestämään jos niin käy, sitä ennen en.

    VastaaPoista
  7. Pääosin ihan asiaa. Pienyrittäjät ovat vain puun ja kuoren välissä, kun pitää taistella ammattiliittoja vastaan. Jos kaksi päivää kuukaudessa on ne päivät, jolloin tulee tuottoa ja muina päivinä katetaan vain kuluja, niin kusessa ollaan. Kolme työntekijää firmassa ja ne kaikki ovat 3pv saikulla omalla ilmoituksella, kun tulee futista telkusta ja on krapula... Teet sitten vaimon ja serkun kanssa duunit ja heille ei ole varaa maksaa palkkoja. Vasemmistoako tässä pitäis äänestää?

    VastaaPoista
  8. IPU (itsenäisyyspuolue). Tavoitteena mm. arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nosto 100 000 euroon. Verot alle 1000 verottomana. Sivukulujenkin maksamiseen uusi malli.

    VastaaPoista