sunnuntai 28. tammikuuta 2018

SUOMEN VENÄLÄISET PRESIDENTIN VAALIT

Istuva presidentti voitti murskaluvuin haastajansa. Istuvan presidentin tukena oli maan suurin puolue, maan kaikki valtamediat ja yhteiskunnan eliitti ja rikkaimmat, sekä suuryritykset ja pankit. Presidentin ylivoimainen näkyvyys mediassa, vuoden jatkunut yhtäjaksoinen mielipidemanipulaatio ja opposition järjestelmällinen syrjiminen mediassa toivat halutun tuloksen. Vladim- eikun... Sauli Niinistö valittiin jatkokaudelle.

Kannatusluvuthan ovat melko identtisiä Putinin saaman ääniosuuden kanssa ja meininki on muutenkin hyvin samanlainen. Kyllä, nämä vaalit sujuivat aivan kuten itäisessä naapurissammekin, ja aivan kuten siellä pidätellään opposition jäseniä, myös meillä on tehty niin. Poliittisia järjestöjä on kielletty, mielenosoituksia hajoitettu, sensuuri toimii Netissä ja mediassa, ihan kuten tuossa itärajankin takana. Ja perustelutkin ovat olleet aivan samoja.

Yllättävän vähälle huomiolle on jäänyt tämä Suomen presidentin vaalien ja Venäjän presidentinvaalien samankaltaisuus. Valtamedia on ollut täysin aukottomasti presidentin tukena jo pitkään, eikä tietenkään voi muuta kuin iloita onnistumisestaan. Presidentin taakse ryhmittyneet yhteiskuntapiirit voivat olla iloisia, mutta suomalaisille ja Suomelle nämä vaalit ovat katastrofi, sillä siinä missä Venäjän presidentti on estottoman isänmaallinen, meidän presidenttimme on estottoman ylikansallinen ja viis veisaa isänmaastaan EU:n, globalistisen agendan ja natoilun ohessa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo ei iloissaan malttanut olla sanomatta, että kokoomus vie Suomen Natoon ja presidentti on aivan samoilla linjoilla. Tätä valtamediakin halusi vuoden ajan erittäin kovaäänisesti ja tarmokkaasti. Presidentti oli myös hallituksen perustuslain vastaisen aktivointilain kiivas puolustaja ja kannattaja, ja se tekee maahan lisää köyhiä ja köyhyyttä, mutta pääasia että vaalit voitettiin.

Sillä ei ollut merkitystä, että presidentti valehteli kampanjan aikana useaan eri otteeseen, kuten ei silläkään. että hän on se henkilö joka opetti eduskunnalle ettei perustuslaista tarvitse välittää lainkaan, kun viedään läpi hänelle mieluisia hankkeita, kuten Isäntämaa-sopimus tai euro. Perustuslain avoin rikkominen ja halveksunta ovat äänestäjien mieleen, koska niin heille on opetettu presidentin ja valtamedian toimesta.

Suomalaiset ovat tsuhnia ja ansaitsevat sen mitä seuraavat vuodet tuovat lisää yhä kiihtyvässä määrin: yhteiskunnallinen eriarvoistuminen kiihtyy, köyhyys ja kurjuus lisääntyvät, itsenäisyyden rippeetkin katoavat, kotimaiset yrittäjät ajetaan nurkkaan, maaseutu pakkotyhjennetään, maan miehittävät ulkomaalaiset sotilaat ja meistä kaikista tulee ylikansallisten toimijoiden alamaisia vailla mitään vaikutusvaltaa tai oikeuksia omassa maassamme.

Sitä tämä venäläinen vaalitulos tarkoittaa. Onneksi olkoon, Suomi 100.

14 kommenttia:

  1. Varmaan ei kiireinen ja työteliäs kansamme hoksannut näitä juttuja. Onhan näitä kusetus sotia ollut aikaisemmikin sisällis sodan pehmittämät ihmiset ei paljon vastaan uskaltaneet panna kun lähdettiin lisämaita hommailemaan.

    VastaaPoista
  2. kilpailutettiinko ääntenlaskentaa..? muitakin firmoja on kuin
    tieto? näillä (sn) lukemilla aletaan lähestyä p-koreaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko ollenkaan, että vaalit olisivat olleet rehelliset. Veikkaan Salen todellisen kannatuksen olleen alle 50%, ja että toisella kierroksella sekä Paavo että Laura olisivat pystyneet haastamaan hänet ihan tosissaan. Mutta ei eliitti jätä tällaisia asioita sattuman varaan.

      Jumala Suomea auttakoon.

      Poista
    2. Myös Ylen MOT-ohjelma on kiinnittänyt aikoinaan huomiota näihin vaalisysteemiemme omituisuuksiin.

      Tammikuussa 2011 esitetyssä Ari Korvolan toimittamassa jaksossa kerrottiin, kuinka äänestämässä käyneiden henkilöiden ja vaalissa annettujen äänien lukumäärä ei koskaan täsmää!

      Korvola oli tehnyt pistokokeita useammallakin äänestysalueella, ja yhdessäkään nuo lukumäärät eivät täsmänneet! Jokaisella alueella oli uurnaan ilmestynyt ylimääräisiä "haamuääniä" tai sitten äänestyslippuja oli salaperäisesti kadonnut. Joissakin vaalipiireissä tilannetta oli yritetty korjata muuttamalla vaaliasiakirjoihin tehtyjä merkintöjä jälkikäteen (jolloin kyseessä juridisesti on asiakirjan väärentäminen).

      Mielenkiintoita on, että tuo ohjelma ei aikoinaan saanut aikaan minkäänlaista julkista kohua, vaan "virallinen Suomi" kuittasi asian vaikenemisella. Muu mediakaan ei aiheeseen uskaltanut tarttua.

      Muutama kuukausi tuon ohjelman esittämisen jälkeen toimittaja Korvola savustettiin pois Ylestä, ja hän siirtyi Seuran toimituspäälliköksi.

      Poista
  3. Outoa verrata tätä suomalaista vaalinäytelmää Venäjän vaaleihin. Outoa olisi jos venäläiset eivät aidosti kannattaisi nykyistä presidenttiään. Jonkun ehdokkaan poistaminen ei ole tietenkään demokratiaa mutta ei Venäjä eläkään normaalissa maailmassa. Kai se nyt on tullut kaikille selväksi mikä on "Lännen" tarkoitus: aiheuttaa sekasorto ja tuho aluksi biljoonilla dollareillaan tai jos ei onnistu suoralla sodalla.

    VastaaPoista
  4. Vaikea juttu, mafia tienaa hyvin monin puolin myös liiketoimintaa, siivooja joka ammatti mies edellinen 200 murhaa ja miljoonia tilitalkennuksia. Varapomon tiedän ja vastakkain istuin ruokalautanen kanaa ja riisiä mut en syönyt. Sukulaisia tulee venäjältä suomee kun on vaikiaa. Kuormautokuski ajaa kuukaudessa joka päivä 12 runtia ja palkka suomen euroissa 300.Venäläisiä tulee Suomeen . Paljon kirkkoja ja kovasti rikolkisuutta kuten rappukäytävässä vastaan tulee ja lyö nyrkkiraudalka ja vie kaiken ja pitää tietää missä liikkuu joten korjatravaa on iso remontti. Aikaisemmassa venäjän kalevassa luki kun putin oli orttodoksisessa kirkossa niin siellä sanottiin että pelasta venäjä putin. Tuo on väärin kirkolta. No, olen kuitenkin tehnyt stopin ja yhden hyvän adian suomeen joten raamatun työnsin värvääjälle joka vastuussa paljostakin ja saa miettiä myös vara pomo rikolkis mafia kun kirjoitin kirjeen raamatun mukaan joten loppu yhdeltä paikalta suomesta se huumeet, vodka , maksullisia naisia myös värvääminen ammatti tappaja joka mafia järjestää ja saa turvamiehetkin heiltä kyn tuntee ilmaiseksi. Sielä on paljon korjattavaa todella Venäjällä ja jehovantodistajat ajetaan pois paikkakunnalta jossa on kristityt. Shakki on perinne siellä ja pelaavat ulkona kadulla mut sääntö siihen pelaamiseen on joka häviää niin sanotaan, että anbatko kohdella itseäsi noin toisten ihmisten. Itse en shakkia pelaa vaan luen raamattua ja olisi kirkkojenkin hyvä toimia raamatun mukaan mut ei näin ole. Olen syvästi pettynyt kun eivät tpttele ja mene raamatun mukaan ja sillä pelkään jääväni yksin �� tv LAZAVER

    VastaaPoista
  5. Suomalaiset eivät poliittisessa vähälahjaisuudessaan pystyneet hahmottamaan salavihkaista kytkyä SN:n ja Kokoomus-puolueen välillä. Valtamedian tukema pyrkimys irroittaa SN tästä kytkystä on mennyt sukkana läpi. Miehen ympäripyöreät puheet ovat tässä tietenkin auttaneet. Vähän aikaa nyt lepytetään hävinneitä osapuolia, mutta kohta alkaa vahva NATO- ja EU-federaatio-vyörytys ja Suomi jatkaa tutussa roolissaan ajopuuna. Vain EU:n muut hajottavat voimat voivat enää tämän maan pelastaa. Nato ei välttämättä ole suurin ongelma, vaan se on nimenomaan pankkiirivetoinen EU-federaatio ja sen kautta meille vyörytettävä armoton globalismi.
    Vastustajat olivat henkilöinä varsin kehnoja, mutta tämä ei ole syy äänestää SN:ää eli Kokoomusta. SN:ää äänestäneet muiden puolueiden kannattajat sietäisivät hävetä.

    VastaaPoista
  6. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta feodaalieuuksi ja sitten taas monien vaikeuksien jälkeen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Aaltoliikettä on elämä.

    Globalismi on sitä, että markkinavoimat ( suurpankit ja muut suurfirmat ) määräävät ja kansanvalta ( hallitus ja eduskunta ) sopeutuvat ja sopeuttavat meitä tuon ulkoparlamentaarisen vallan alaisuuteen.

    Jumalauta, meitä sopeutetaan.

    Ei sille mitään voi, että melkein 100 % äänestäneistä on globalistien kannalla kansanvaltaista kansallisvaltiota vastaan.

    Jumalauta, meitä sopeutetaan - vieläpä omasta tahdostamme isojen firmojen, kuten EKP, alaisuuteen.


    VastaaPoista
  7. Erittäin hyvin mietitty & kirjoitettu, Sande. Ei kuulosta ollenkaan vieraalta, mutta kun tämä kansa ei pysty itsenäiseen ajatteluun- vieläkään. Eikä näitä juttujasi nuo lampaat lue edes - jos edes osaavatkaan?!

    1% mieleltään

    VastaaPoista
  8. Onhan tämä ollut karmeaa katseltavaa näin sieltä perustasolta lähteneestä, hallaisen pientilan sotaveteraani isän, mottimiehen ja ojankaivajan pojasta. Kun jo kasvuikäisenä katsottin ne pohjat, päivittäin okieitten töitten jaksamisesta . oli helppo tulla Helsingiä rakentamaan kun oli eväitä millä puskea eteenpäin.Ja rahaa tuli kuin"suokuokalla" jos jaksoi ja viitsi. Vuoden nettopalkalla osti yksiön Kalliosta ja vielä sai pikkuseen nautiskeluunkin sen ajan rennosta ja huolettomasta huomispäivästä.Eikä missään näkynyt luuraavan sitä suomettumisen mörköä, mistä niin paljon nykyään puhutaan.Mutta...sitten tuli ne kaksi taikasanaa "hallittu rakennemuutos" ja siitähän tämä globalisoituminen ja valheen muuttuminen totuudeksi alkoi. Hintalappu on kova, henkisesti ja aineellisesti. Menetettyjä ihmishenkiä on tilastoitu, mutta sitä todellista menetettyä rahamäärää -90luvun lamasta tähän päivään ei varmaan kukaan.Lama-aikana yksityisen ja myöhemmin valtion omaisuuden polkumyynti ja niistä saamatta jäänyt tuotto, pitäisikö jo nolla piirtää sen otetun valtion velan perään. Ja kaikki päättäjien virheet on piilotettu sata vuotiseen suojaan.Yksi merkittävä juttu totuuden ja valheen tiellä oli tämä tapaus Jäätteenmäki. Jossa pääministeri Lipponen lupasi Suomen tukevan Irakin sotaoperaatiota ja kun Jäättenmäki sen paljasti hän olikin iso konna, ei Lipponen vaikka antoi laittomasti tukensa USA:n sotakoalitiolle.Mutta näinhän sen valheen media ja päättäjät oikeaksi totuudeksi julistivat. Ja sama peli on jatkunut vuodesta toiseen. Tällä menolla ja näillä länsivaltojen apupoika päättäjillä varustettuna on Suomi sellaisella mieron josta ei paluuta ole. Niin ja onhan niitä yksiöitä nytkin Kalliossa myytävänä, hinta 200,000€ -70 luvun alkupuolella 4-5000€. Miten lienee palkkakehitys.


    VastaaPoista
  9. Juuri Sinun blogisi tähden äänestin Saulia. Pelottelusi juutalaismafioineen ja vapaamuurareineen kuulosti niin Venäjän trollitehtaan puolelta lähetetyksi, että oli pakko äänestää järjen puolesta "vaihtoehtoliikettä" vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuossa paljastat ette ole lukenut blogiani lainkaan, sillä et löydä minun kirjoituksistani yhtään kertaan sanoja "vapaamuurarit" tai "juutalaismafia". Älä kuvittele mitä kirjoitan, äläkä usko kun joku valehtelee sinulle mitä kirjoitan. Lue itse niin äänestät ehkä vielä joskus itsenäisen isänmaan puolesta.

      Poista
  10. Olen lukenut Sanden blogia vuosikaudet. En ole ikinä törmännyt kirjoitukseen, missä olisi käsitelty asioita "vapaamuurarit" tai "juutalaismafia" edes meta-tasolla. Tuo kommentti lähinnä kuulostaa tietyn trollitehtaan taholta.

    Kirjoitus oli täyttä asiaa. Analogia Venäjän tilanteeseen ja tuleviin vaaleihin tulivat heti mieleen.

    Ennen vaalejahan Suomen iltapäivälehdissä oli isoja lööppejä miten Venäjä tulee vaikuttamaan Suomen vaaleihin. Jutuissa ei edes pohdiskeltu sitä mahdollisuutta vaan annettiin ymmärtää se lukijoille varmana asiana. Miten kävi? Ehkä Sale onkin Venäjälle mieluinen valinta ja vaalit hakkeroitiin? Sama narratiivi on käytössä EU:n kaikissa vaaleissa. Etukäteen varoitellaan miten Venäjä tulee sekaantumaan vaaleihin ja vaikuttamaan niihin kaikin mahdollisin tavoin. Jos vaalitulos on suotuinen, ollaan hiljaa. Jos valittu ehdokas ei täytä globalistien kriteereitä, syyllinen on selvillä.

    VastaaPoista